17.12.2017

PSYYKKINEN VAMPYYRI

kertoilee synkkänä kovilta faktoilta kuulostavia valheita, vaikka todellisuudessa on myönteinen ja lenseä.
   
Jos myönnämme itsellemme ääneen paljonko nousee penkistä, naapuri käyttää tietoa meitä vastaan. Siksi valhetta puolustetaan kuin perheessä tapahtunutta hyväksikäyttötapausta. Hetkeksi kyseenalaistetaan salailun tärkeys ja kotiväki vihaisena kuorossa: emme halua tietää! Poltetaan isoisän päiväkirjat! Meidän ei pidä tietää, sillä muuten joutuisimme ottamaan vastuun omasta elämästämme. Ja agentit kentällä vaarantuisivat, mummonkorvat.
Mitä vähemmän ajattelua, sen terävämmät sanat.


16.12.2017

järvisienet eläimiä
ilmasienet ameeboja
sadesienet bakteereja
mustanmakkaran äiti

CIRCLE

Vuonna 1994 raahelainen arkkitehtikaveri sanoi: "kuuntele Circleä!" Asuin silloin Pikku-Roballa lyhyen kävelymatkan päässä levyliikkeistä ja lupasin kuunnella seuraavana päivänä. Seuraavana päivänä oli kiire, en löytänyt aikaa. Asia pyöri mielessä 23 vuotta kunnes nyt tarjoutui mahdollisuus kuulla bändiä ensimmäisen kerran, ja vielä livenä.
 
Rantaruotslainen huumorihevi, menneen talven taiderock. Soittivat tunnottomalla äänenvoimakkuudella itse korvatulpat päässä. Sirkkelimäisen brutaaliuden sijaan mielenåsoituksellinen tyhjän ilmanpaineen vaikutelma. Semisekoilivat lavalla ilman että olisivat itse missään spesifeissä kamoissa. Ehkä pari kaljaa alla, alkoholi. Joitain älyllisesti kiinnostavia ulottuvuuksia yhtyeessä on. Esimerkiksi se, että miten tällainen poppoo pysyy kasassa sen jälkeen kun vitsi on naurettu. Lähdin keikalta kesken pois.

15.12.2017

Nykyään tuppaa olemaan
Että harrastelija ei pärjää
Millään alalla
Ja miksi rakkaus tekisi poikkeuksen

Hän päätti panostaa
Koko elämänsä, koko
Elinvoimansa jokaisen
Pisaran audiofiliaan
Teknologiaan laitteistoihin
Veistosmaisiin ja lumoaviin
Tarumaisiin torviin ja dipoleihin
Sähkön rauhalliseen surinaan
Täysin kelluvassa äänieristetyssä
Akustisesti täydellisessä tilassa
Yksin täysin yksin häiriöttä
Maailman turmelluksesta piilossa
Tässä ikuisessa keksijän iltapäivässä
Vain saadakseen kerran
Jo vanhana miehenä kuulla
Frank Sinatran laulavan
Melko eläväisesti
kuin se kuultiin
Tavallisilla illallislutsuilla
Juuri ennen kiihkeimmän
Huumeiden diilaamisen alkua

Päivisin maailman kaunein nainen
Öisin langattoman lankakerän keksijä

Joskus käy niin että tavarasta tulee kuumaa juuri kun patentti ehtii mennä vanhaksi. Ambisonics on hieno keksintö brittiläistä filosofiaa, mutta tasan 20 vuotta aikaansa edellä. Ei voittoa.

Blade Runmerissa jahdataan ajastaan jälkeen jääneitä. Mutta ajastaan edellä olevien jahti on aina kovin.

Olen ymmätänyt
Että sana luonto
Tarkoittaa täkäläisessä
Kielenkäytössä
Ulkoilukelvottomia
Säitä
Ja ihminen joka on
Luonnonläheinen
Mielialallaan korostaa
Luonnon vaikutusta
Siinä evoluutiossa
Kuolemankultti kehkeytyy

Oma filosofiani on luonnon
Vaikutuksen vastustaminen
Tavallaan ruosteenesto

Eristeet sulavat
Kuin iglu
Marraskuussa
Masennukseni
On ilon ja toivon
Hillittömyyttä

Jokainen eriarvoisuuden pilkahdus
Tuottaa virran
Ja vastuksen
Kaikki lahjani
Ovat lämpöä
Vanhan välinpitämättömän
säveltäjän susiturkissa

Luulimme olevamme
Sama jätkä
Kaikesta rakentavasti
Eri mieltä
Mikähyvänsä
Tuhoutumisen tapa
Kelpaa sinulle

Slapstick shamanismi

jos haluaa lähteä
täsmällisellä hetkellä
polttaa itsensä sisältä
ettei jää edes tuhkaa
sukupolvestamme
ei jää edes tuhkaa.
Valonläikähdys. 
Sitä ei voi montaa
kertaa harjoitella. 
oli aikoja jolloin haksahdin kuvittelemaan
että elämä olisi unen kaltainen
että se mikä synnyttää energiaa
olisi oman mieleni tuotetta
että unilähettilään suudelma
takaisi sumuseinämän
kaksoiskansalaisuuden

14.12.2017

päälakeni on kulunut polku
kaikkialla roikkuvat
esiripun naavatupsut
En ole elänyt
tunnetta jonka
sanoiksi pukisi
niin että toinen
haluaisi tuntea.
Tunteitani ei
pueta miksikään.
Elämätönkö on
energian synty.
En ole kirjoittanut
kenellekään. Ei
sellaisia ihmisiä ole.
Kuvittelin ne.
Luulin tuntevani
todeksi. Pitikin
olisi pitänyt. Pienikin
olisi riittänyt. Elämä
vain uni. Ja todelle
ei pieni riitä.
Tämän yhden ikkunan takaa
olen katsellut talvea
koko elämäni.
Miksi en lähtenyt
olisin voinut olla
lämpöä, resistanssia
kotkanruokaa.
Kun elämä on tarpeeksi selittämätön
siitä ei saa kasaan romaania, kuunnelmaa
ei edes yhtä runoa. Sitä istuu kuin koko
todellisuuden mieli yhden lahoavan kannon
päässä.
"Pennanen oli ensimmäinen Jarnoksi kastettu henkilö."
Puhun ikään kuin ymmärtäisit
että elämä on mahdollisuus.

Levin Brothersien viileäjazzissa on perusmuotojen toisen asteen jazzanalytiikkaa


varsinkin tällä uudella albumilla, jotenkin tosi nastan kuuloista antikokeellista meninkiä

THANATOSKULTTI

Ilmeisesti tässä aikakaudessa edes niin sanotut ammattilaiset eivät pysty erottamaan inspiroivaa tekstiä apurahakurasta. Inspiroiva teksti on sitä, vaikkei lukija ymmärtäisi kieltä. Venäjänkielinen runo on minulle inspiroiva tai uuvuttava huolimatta sanojen merkityksistä. Ensin pitäisi saada aikaan runoutta, joka toimii sellaisenaan, äänteinä ja rakenteina. Kulttuuria ei auta, että jossakin ylvästelee yksi tai kaksi todellista runoilijaa kaiken mauttomuuden sevuverhossa turvassa kilpailijoilta. Juuri tätä on kulttuurin verenvuototauti, thanatoskultin ylivalta, Eroksen, aistin, vaiston, elämänilon täydellinen tuhoutuminen. Sitomisen väkivaltaiset aktit ovat illuusion työkaluja. Todellista on vain se mikä vapauttaa energiaa.

13.12.2017

miksi synnytty
mitä tultu toimittamaan?
kai elämänilon ja suupalan
virkaa..
Mietityttää kaikki nuo palkintoraadit, jotka lukevat 250 teosta vuoden aikana. Itse en haluaisi olla niin lähellä tätä (tai mitään) aikaa, johon sellainen pureutuminen pakottaisi. Toisaalta ihmisten kyvyssä ottaa asioihin etäisyyttä on huimia eroja. Joku pystyy katsomaan yön yli omaa tekstiään täysin etäisin silmin, simuloimatta silti ventovieraan varautuneen, jopa alhaisen katseen mistään innostumatonta välinpitämättömyyttä ja mahdollisten väärinymmärryksien verukerikkautta.
Joskus tuntuu, että suurin osa nykyään tehdystä avantgardistisesta nykysoitinmusiikista ikään kuin omalla olemassaolollaa (tietoisesti tai tiedostamatta) parodioi musiikkia. Soittajilla on hirvittävä hinku estradille tekemään asioita, joiden emotionaalinen vaste yleisössä voi parhaimmillaankin olla vain heikko. Ilmiössä tuntuu olevan olennaisinta se, että on päästävä tekemään jotakin, joka on mahdollista mieltää esitystaiteeksi. Vaikka -- jos ja kun kerran äänestä on kysymys -- samat asiat voisi tehdä paljon laadukkaammin pelkästään studiossa, unohtamalla koko esitystaide. Juuri tähän Glenn Gould pyrki: pääsemään pois keekoilevista konserteista itse musiikin ja äänen äärelle.

On selvä, että musiikki esitystaiteena edellyttää läpikotaisin erilaisia taiteellisia ratkaisuja kuin musiikki puhtaasti akusmaattisena äänenä. Voi sanoa, että esitystaiteena musiikki rakentuu aivan toisenlaisille periaatteille. Klassinen musiikki on ennen muuta esitystaiteeksi luotua musiikkia. Se ottaa huomioon inhimillisen esityskoneiston tarpeet ja mukavuusaluerajoitukset. Omasta mielestäni on jossain määrin kyseenalaista tarjota hyvin harjoitetulle inhimilliselle esityskoneistolle soitettavaksi aineistoa, joka ei ole yhtä selkeästi tästä päivittäisrutiinien näkökulmasta harkittua. Omasta mielestäni soittajat pitää vapauttaa kaikesta siitä minkä kone tekee paremmin tai yhtä hyvin. Vain tämä työnjako takaa sen, että soittajille rauhoittuu valtavat toiminta-alueet, joihin koneilla ei ole asiaa. On tietysti olemassa paljon nykymusiikkia, joka ottaa nämä asiat huomioon. En ole tämän alueen asiantuntija, puhun vain etäisen tuntumani pohjalta.
 
Nykyään monilla soitinmuusikoilla näyttää olevan itsestäänselvänä ja kyseenalaistamattomana päämääränä juuri Glenn Gouldin pyrkimyksiin nähden päin vastainen suuntaus. Sound Cloud on täynnä toistaan taitavampien ammattimuusikkojen työnäytteitä juuri tältä saralta. Esitystaiteen kehnot äänitaltioinnit eivät välitä olennaista auditiivisesta lopputuloksesta, silloin kun musiikki on sävelletty tai improvisoitu akusmaattisen filosofian mukaisesti. Pelkkä esitystaiteen tallentaminen, vaikka miten hyvällä tekniikalla, ei ole itsenäinen äänitaideteos tallenteena, enempää kuin teatteriesityksen kännykkävideokuvaus ei ole elokuvataidetta. Vielä tämän lisäksi epäilen vahvasti onko olemassa minkäänlaisia konserttiolosuhteita (tai kuinka monta hyvää paikkaa salissa on), joissa esimerkiksi tällainen nykymusiikki voisi jotenkin ihan vain äänenä kilpailla esimerkiksi niiden olosuhteiden kanssa, jotka itselläni ovat tässä huoneessani. Eräs syy saattaa olla se, että ihmisillä ei keskimäärin ole referenssiä näistä asioista. Ei ole sellaisia (nykyään halpoja) peruslaitteita, että he voisi kuulla miten suuria ja ennen muuta elämänlaadun kannalta merkittäviä erot todellisuudessa ovat. Jos kuuntelee läppärin kaiuttimilla, tämä asia on tietysti yhdentekevä.
Nykyään musiikin tekeminen -- mikäli tekee sitä mitä kaikki ovat tehneet maailman sivu lisäämättä siihen mitään omaa -- on todella helppoa. Siksi on syntynyt vaikeastitekemisen genre. Esimerkiksi Synthesizer Freaks FB-ryhmästä voi seurata huikeita suorituksia siitä, miten yksinkertaiset asiat voi tehdä vanhalla tavalla todella vaikean kautta ilman että kuulostaa omaperäiseltä. Retroilussa tärkeitä ei ole luovuus vaan vaikeus.
Aalto-maljakon lähtökohta.
hengittämättömyydessään
pedantti thanatoskultin kannattaja

PÄÄKALLON VÄÄRENTÄMINEN

Ihmisen pääkallon
markkinahinta
on kaksisataa euroa.
Mutta eniten filmanneiden
pornotähtien kalloista
maksetaan safiireita.
Miksi ne eivät olisi
myytävänä kun
kaikki muukin oli.
I Chingin mukaan yksilön ja universumin välinen suhde on ehdottomasti shakkiottelun tapainen. Vastakkain on kaksi tietoisuutta, jotka siirtävät voimiaan vuorotellen. Kummassakin tapauksessa jokainen voima saa vastaansa toisen voiman. Siirtoa ei voi jättää väliin. Itseasiassa aikaa ei ole: mikään viivytys ei merkitse mitään. Siirto on aina lopulta tehtävä, vaikka harkinta-aika olisi virtuaalisesti rajaton. Kaksiulotteisen shakkilaudan sijaan universumia vastaan tai sen kanssa pelataan hyvin moniulotteisella shakkilaudalla. Mahdollisuudet eivät ole suljetut vaan aidosti rajattomat. Siksi kukaan, ei edes itse kuolema, voi laskea kaikkia mahdollisuuksia. Suurella luovuudella kuolemaa vastaan pärjää hyvin ja pelkkä intuitio riittää pitkälle. Sillä mitä rajatummat ovat mahdollisuudet, sen deterministisemmäksi ja ennaltalaskelmoitavammaksi muuttuu mahdollinen kalkyyli. Avoimessa ei ole kalkyyliä ja universumi on avoin.  
Vierastan tekstiä, josta irroitettu yksittäinen lause on käsittämätön, vaillinainen, heikko, liikaa ympäröiviin lauseisiin nojaava tai niitä kommentoiva. Hyvässä tekstissä kontekstistaan irroitettunakin lause on runoutta. Olkoon sitten modernin kirjallisuuden keskeinen ihanne, mutta yleispätevä. En tarkoita, että alkuperäisen kontekstin intention tulisi lauseesta välittyä. Sehän lisäisi teksitin tautologista redundanssia ylettömiin. Kaiken tason toistojen on oltava hallitusti kurissa. Lauseiden on seisottava poeettisesti omillaan. Harmilla luen nopeasti kirjoitettuja blogimerkintöjäni, joissa ihanne ei lähimainkaan toteudu.
 
Selasin juuri blogia ja tutkin kuinka monta uutuusteosta olen huolella lukenut vuonna 2017. Näyttää että lukumäärä on kaksi. Varmasti pienin lukumäärä viiteentoista vuoteen. Käsien kautta kulkee paljon teoksia, harvoista tulee kirjoitettua. Kirjoitan oikeastaan vain siitä, mihin tiedän itse jostakin syystä vielä palaavani, jos aika sallii.  


syleilevä voima
ja vierivä voima
Saraswatin kädet
joskus tulevat
kitaristin ja
reikihoitajan avuksi

 

12.12.2017

maailmanviivat
ovat ainoa taivaanmekaniikka
sinikeltapunaiset tulisäikeet
jokaisesta pisteestä
jokaiseen pisteeseen
universumin automaatio
loputtoman monimutkainen
sekoamattomuudessaan
täydellisen yksinkertainen
pelleilysyömälakko
 
puskurishamaani
Maailma on mysteeri. Jos täällä Hämeessä on ollut sama kulttuuri ja sivilisaatio kuin Castanedan raportoimassa Meksikossa on noiden Olhavan monoliittien merkitys se, että unennäön kolmannen portin saavuttaneiden soturien initiaationa on ollut yksin nostaa kivi voimapaikalle kallion päälle. Unennäön toisen portin jälkeenhän harjoitellaan epäorgaanisten olentojen maailmassa komba-nimistä taistelulajia, jossa kehittyminen tuottaa mentaalisen kyvyn nostaa suuria kappaleita tässä maailmassa. Epäorgaanisten olentojen kanssa kamppailu on samanlaista kuin mikä hyvänsä leikkimielinen kamppailu ilman aseita kissan, karhun tai lohikäärmeen kanssa. Jotkut Olhavan asetelmista ovat esteettisesti hienoja, kuin Brancusin veistoksia.

Monoliitti, Repovesi, Finland, kuva AI

11.12.2017

NILS-ASLAK VALKEAPÄÄ

on kirjoittI kaikki runonsa saameksi ja suomennettu on vain pari kokoelmaan.

Suomennettu esikoiskokoelma Kevään yöt niin valoisat (1974) on ennakkoluulojeni mukaista minimalistista modernia luontorunoutta ja keskeislyriikkaa, lyhyesti sanottuna tavallistakin keinotekoisempaa bonsaimodernismia. Shamanistista tai tietoisuuden tutkimuksellista viritystä ei ole näkyvissä.
 
Runoilijan itsensä Noitarummuksi kutsuma teos "Beaivi, áhčážan", suomennettu nimellä Aurinko, isäni (1988), synnyttää aluksi vaikutelman vanhentuneesta vähemmistökansallisuusnosteella ratsastavasta apurahataiderunoudesta. Teos pysyttelee alkupuoleltaan sisäsiistissä bonsaibanaliteeteissa, jotka ovat aikoja sitten lakanneet sanomasta kenellekään mitään.
 
Pitkän runoelman runon 500. paikkeilla tuuli kääntyy. Katoaa modernin pehmoinen banaali tyylipastiseeraaminen ja alkaa paljastua oikea totuus: todellinen petos, huijaus, kavallus, katkeruus.
 
Kokoelman lopun synkissä väreissä moderni kulttuuri näyttäytyy hämäyksenä ja raiskauksena. Se on valtava järjestäytynyt rikos ihmisyyttä ja luonnon synvintä olemusta vastaan.
 
Näihin Valkeapään tuntoihin on helppo yhtyä. Sammunut elämänilo ja täydellinen katkeruus -- tässä on vielä kiintopistettä siihenkin rotkoon, jossa me jo elämme. Onko oikeastaan mitään muuta todellista tunnetta ja kokemusta, jonka voisimme tästä kaikesta jakaa (jos olemme ihmisiä).

"mutta tätä
tätä emme ymmärtäneet
nähdä edes painajaisissamme"
Opetin lapselle: Ei sellaista ihmistä olekaan kuin kerjäläinen. On vain sellainen yhteiskunta, joka on niin välinpitämätön ja huono, että siellä on mahdollista jonkun ihmisen toimia kerjäläisen tavoin.
I Chingin paras luku on tietysti luku 13. Olisiko syy sama mutta käänteinen Yhdysvalloissa, missä 13 on epäonnen luku. Kiinassa epäonnen luku on 4.

SUURENNUSLASI

Vapauttaa luonnontieteilijän pienentämästä itseään heinikossa.

Olhavan saunassa
Naksahtelujen rytmiorkesteri
Kallot revontulissa
Luomien taivasta vasten
Vierivä voima
Soturien haudoilla
Ja jyrkänteiden huipulla
Aina megaliitti alta pienemmin
Kivin tuettu varoittamassa
Kaukaiselle kulkijalle
Täällä tunnetaan unennäön
Kolmannen portin salaisuudet

10.12.2017

Olen vähitellen siirtymässä Castanedan maailmasta Maurice Nicollin maailmaan. Nicollin Gurdjieff kommentaari on sekin reilu 2000 sivun aforistinen puriste aiheesta. 

- When you die, who is going to read the bible and pray for you since you're not a member of the church?
 
- The trees, the birds and the rain.

7.12.2017

BDSM-porno tuottaa katarttista mielihyvää
että on itse ratkaissut aistimisen mysteerin
ei ole itsetiedottomien sitomisprosessien armoilla.
Maailma on kokoomapisteen sitomista.
On etuoikeus syntyä auton etuoveksi.

MAADOITTUMINEN

Kolumbian sademetsissä voi pyöriä useammankin sukupolven ajan erilaisina hyönteisinä tutkien niiden aistimisen tapoja ja silti unohtamatta ihmisen kieltä ja hengen intentiota. Mutta valaistumisessa ei ole kysymys vain siitä. Tuntematonta ei ole vain tämän maailman tuntematon. Tuntematonta on erityisesti toisten maailmojen aistimistavat. Ja tuntemattomaan matkaa valaistunut. Se on vastakohtaista maadoittumiselle.

6.12.2017

karvannäyttötalkoot

Ihmiset höpöttävät innoissaan valaistumisesta vaikka se hetki kun lopullisesti menettää uskonsa todellisuuden todellisuutta kohtaan on kaikkea muuta kuin valoisa. Solipsistinen yksinäisyys on armoton tunne. Henkilökohtainen tiedostamaton jatkuu rajatta kollektiiviseen ja sen pohjalta avautuu vain matka tuntemattomaan. Universumi on voimapeili : se vastaa jokaiseen voimankäyttöön saman suuruisella vastavoimalla. Dualismin ansasta vapauttaa vain metodinen hulluus, sisäinen hiljaisuus ja ei-tekeminen. Maailman ongelma ei ole sen illusorisuus - että se on mielemme rakentama uni - vaan sen runottomuus. Seniilin runottomuuden karmaisevuus on satiirista taidetta suhteessa kaikkeen siihen mikä tekisi meidät spontaanisti iloisiksi ja energisiksi. Tasanko numero 966 : täydellinen innoituksetomuus. Sitäkö taiteemme tutkii: kuivuuden ja kalkin sedimenttiä.  Ihmislaji ei ole minkään planeetan ongelma vaan rakkauden ylläpitämä uni joka voi haihtua jos rakkaus katoaa.

Siinä ei auta kuin ottaa lasi vodkaa ja naida kuin viimeistä päivää.

4.12.2017

Päivän teema: Mihail Bojarskii ja neuvostoliittolainen kuiskaamallastemmalaulaminen.
Rohkeat ja päättäväiset teot edellyttävät taakseen lujan maailmankatsomuksen. Jos seuraa yhtä tai toista tässä maailmassa vallitsevaa päättäväisyyden lajia, täytyy myöntää, etten ole saattanut koskaan edes kuulla sen maailmankatsomuksen sisällöstä, johon ne perustuvat.

Pesäpallo on logiikkaa, Tonaalin saaren kotipesälogiikkaa.

3.12.2017

Ehkä maapallon älyllinen elämä on universumin näkökulmasta pesäpalloa. Kun yksi sukupolvikolmikko on sisävuorossa on toinen ulkokentällä.
 
Kysyin Egill Sæbjörnssonilta norsun evoluutiosta. Eikö norsu ole aluksi ollut trolli, jonka hajuaisti on kehittynyt kullan ja sonnan ristipaineessa. Hajuaisti tarvitsee suuren kärsän, joka vuorenpeikoilla on Ibsenilläkin. Ja vuorenpeikko kun sää kärsän alkaa kasvattaa mahaa, ja käveleminen onnistuu enää sitten nelinkontin. Siinä onkin norsu valmis. Lopulta trollista tulee elefanttijumala.
 
Sain kuulla runoilija Sigurður Pálssonin, jonka kanssa olin englannin runokiertueella, menehtyneen kolme kuukautta sitten.

30.11.2017

Ensin hän nieli kertomuksen omasta suuruudestaan
Sitten hän nieli kertomuksen omasta pienuudestaan
Mutta hän ei ollut pieni eikä suuri vaan ainoastaan kaikki mitä on

Vallankumoukset tapahtuvat hiljaa
Hiipien kuin älypuhelin päivittyy
Yön yli ja universumissa intentiosi
On turha välikäsi kun kaikki on selvää
Se joka vielä kirjoittaa johtaa itseään
Tietämättömyyteen siitä onko hän
itse ilmiöiden syy vai seuraus
Kun lineaarinen ja syklinen aikakäsitys
Hiljaa yhdistyvät ilman taistelua
Ja ristiriitaa

NATIVE INSTRUMENTS: KOMPLETE 11

En ajattele tällaisia improvisaatioita niinkään biiseinä tai käyttömusiikkina kuin matkakertomuksina: dokumentaatioina erilaisten välineiden kokeilusta. Siellä syntyy joskus hyviä soundikombinaatioita ja muuta käyttökelpoista.

















Jos siis haluaa ottaa riskin, että kama kuulostaa todella erilaiselta korvanapeilla tai hyvillä hifikaiuttimilla. Jos haluaa, että kuulostaa takuuvarmasti kummallakin hyvältä, soundissa on paljon vähemmän mitään kokeilemista. Enemmän se on sitten tietämistä. Harva kokeellinen juttu kuulostaa miltään korvanapeilla.




Innostuin hankkimaan Native Instumentsin Komplete 11 paketin kun oli nyt Thanks Giving 50% OFF. Olen positiivisesti yllättynyt. Mutta jotain on mennyt NI:n markkinoinnissa pieleen, jos ostaminen on ainoa tapa käsittää saksalaisen filosofian ydin. Miksi ei ole demoversioita?
  
Saksalaisen filosofian kruununjalokivi, Native Instruments, on perustettu Berliinissä vuonna 1996. Jo pelkästään vanhassa Kontakt paketissa on todella intuitiivisia ja hienoja syntikoita. Perussoittimissakin on todella erilainen filosofia kuin Logicin omissa perussoittimissa tai ranskalaisen filosofian perusoppimäärässä UVI:n soittimia. Esim Kontaktin trumpetti on erikoisen musikaalinen soitin. Hegelläinen Prism-syntetisaattori on aivan mahtava. Ei ole omistanut vastaavaa additiivista synteesiä aikaisemmin. FM8 syntikan tapaisissa rumpulooppijutuissa, jotka tuntuvat toistuvan samalla logiikalla soittimesta toiseen, on paljon kokemuksen tuottamaa älyä. Efektointi ja säädöt on rumpukohtaisia ja voi miksata lennosta, kunhan midiohjaimet sliderit on assosioitu älykkäästi. Esim. MPK49 sliderit voi assosioida säätöihin niin, että yhden säätimen säätö kohdistuu aina vain siihen koskettimeen / rumpusoundiin, jota painettiin viimeksi. Tämä on todella näppärä filosofinen linjaus Native Instrumentsilla, joka saattaa toimia hienosti heidän itsensä valmistamien koskettimistojen kanssa. Heidän omissa koskettimistoissa ja ohjaimissa on jonkinlainen valovärikooditus kertomasta soittimen mappauksesta. Vielä kun käsisäätimiin kytkisi kunnolliset jalkapolkimet niin homma alkaa toimia. Minulla on Bossin kitaraefektipedaali, jonka jalkakytkimet voi ohjelmoida ohjaamaan midiä. Laite on tarkoitukseen rajoittunut ja kömpelö. Pitäisi olla urkupedaalistoa muistuttava jalkio, jonka voisi mapata jokaiselle synalle erikseen. Pedaaleja tulisi voida käyttä slidereinä. Jäisivät asentoihin joihin painetaan. Ei niin että yksi pedaali olisi yksi jalkion kosketin.




Berliinin yön Hegel-beat syntyy lennosta minimaalisilla mausteilla.


Kinetic Metal, jota on käyetty yllä olevassa improvisaatiossa, on todella hieno intiimi ambientgeneraattori. Kinetic Metalin miksaaminen eri soitinten sekaan on tuottaa kiinnostavia mausteisia struktuurikestoja. NI:n filosofiassa synat ja instrumentit on enemmän jonkinlaisia omalakisia ohjelmakokonaisuuksia, joilla on oma luonteensa. Esimerkiksi West Africa drums on intuitiivisesti ohjattava rytmipaketti. Käsittämättömiä juttuja pystyy soittamaan tosta vaan kiipparilta.
   
NI:n soittimiin voi käyttää myös Kontakt 5 playeriä tai Akai VIP playeria. Komplete kontrollissa on pika-preview mahdollisuus, jota ei ole UVI workstationissa. NI:ltä saa ladattua preview paketin. Sen avulla ei tarvitse aina latailla soundeja ne kuullakseen, vaan kun selaa listaa, kuulee aina pienen otteen kyseisestä äänestä. Nopeuttaa hakemista.







Tässä sitten erilaista soundia. Tällainen musiikki on suosittua, mutta toisaalta sitä saa jo melkein nykyisestä Native Instrumentsin boxista yhtä nappia painamalla maailman tappiin asti. Ja jos tämän tason soundi on nykuyisillä laitteilla helppoa tehdä, niin miksi en tekisi itsestäni kansainvälinen mega staraa? Pop-rock-jutun hyvyys tai huonous ole helppoudessa. Ainoa todellinen haaste tuollaisessa musiikissa on tekijän sisäinen intentio tehdä sitä. Intention käyttämistä alkaakin vaikeudet, koska intention käyttäminen sitoo ja kohdistaa CHI-energian. Intention tiukka kiinnittäminen edellyttää kapea-alaisuutta ja kiinnostusta sen kapea-alaisuuden näkökulmasta. Tuollaisen kokoomapisteen sijainnin pitäminen vaatii suurta energiaa. Ja se on temppu, joka ehkä onnistuu Brian Enolta, mutta ei jokapojalta. Millä kokoomapiste pidetään pysyvästi siinä David Bowien sijainnissa?


 


Niin, vain olemalla itse Dawid Bowie: kokoomapisteen muutos muuttaa aistimisen tavan ulkoista olemusta myöten. Kun miesnoita siirtyy naisen tai variksen kokoomapisteeseen, hänen elimistönsä muuttuu naisen tai variksen elimistöksi. Jos minä siirryt Dawid Bowien kokoomapisteeseen, minä muutun fyysisesti David Bowieksi. Ja sen ylläpitäminen, totta vieköön, vaatii energiaa.

Energia ei ole ilmaista, vaan edellyttää vanhojen noitien synkän teollisuuden. Ja tämä totta vieköön ei ole puu johon kiivetään tyvestä. Puumaja on puussa, joka kasvaa taivaasta oksat alaspäin. Sinne on lennettävä, tavalla joka ei kysy siipiä.
  
On käsitettävä, että musiikki tekee kuulijaan vaikutuksen sen mukaan mikä on kuulijan henkilökohtainen kokoomapisteen sijainti. Useimpien ihmisten kokoomapiste on sidottu kollektiiviseen sijaintiin, ja he eivät ole tietoisia vaihtoehtoisien timelinejen olemassaolosta. Vain noita voi siirtää kokoomapistettään tietoisesti, jolloin KAIKKI hänen aistimassaan maailmassa muuttuu toiseksi -- varsinkin musiikin aistiminen. Todellinen kokeellinen musiikki perustuu kokoomapisteen tietoiseen siirtämiseen.
 
Tämä ei tarkoita sitä, että kun jokin kokeellinen musiikki edellyttää tai kutsuu kokoomapistettä siirtymään, se uusi sijainti olisi jotenkin parempi. Uusi sijainti on vain eri paikassa. Kokoomapisteen siirtäminen on itseisarvoista, koska vain kokoomapistettä siirtämällä ihminen voi siirtyä korkeampaan tietoisuuteen, jossa häntä todella voidaan opettaa. Kokeellisen musiikin tekeminen voi olla itseopiskelua, jos siihen liittyy tietoinen kokoomapisteen siirtäminen ja pitäminen eri sijainneissa.
   
Musiikki tekee vaikutuksen kuulijaan silloin kun kuulija tunnistaa sen kokoomapisteen sijainnin, josta musiikki tulee. Tavallinen kuulija ”ei tajua” musiikkia, jos hän ei tunnista kokoomapisteen sijaintia. Yleensä se tarkoittaa sitä, että hänellä ei vielä ole kokemusta siitä kokoomapisteen sijainnista. Hänen kokemuksensa voi kuitenkin lisääntyä. Mutta se ei välttämättä lisäänny pelkästään musiikin avulla. Musiikin avulla kokoomapistettä voi siirtää vain noita: ihminen joka käsittää ensinnäkin sen, että kokoomapistettä voi siirtää tahdonalaisesti. Mutta kokoomapisteen siirtämiseen tahdonalaisesti tarvitaan toinen huomio, jota täytyy harjoittaa unennäössä.

   
Toisaalta kokoomapisteen siirtämiseen ei aina riitä se, että tunnistaa sijainnin: pitää myös kaivata, ikävöidä ja haluta sitä sijaintia. Tenhoavuuden määrittää kokemus, joka kuulijalla on sijainnissa aiemmin ollut. Tähän riittää karmaattinen kokemus: seireenin muisto voi tulla edellisestä elämästä tai unesta. On mahdollista tunnistan kokoomapisteen sijainteja, joita ei ikävöi, niiden vähäisen tenhoavuuden takia. Ja on koomapisteen sijainteja, jotka voi tunnistaa, mutta joita ei voi saavuttaa, koska henkilökohtainen energia ei riitä sellaisiin saavutuksiin. Itse tunnistan lukemattomia sijainteja, mutta energiani ei juuri riitä siirtymiin tai niiden pidempiaikaisiin ylläpitämisiin.  

  
Kun puhutaan yleisesti suositusta musiikista, kysymys tekijälle on se, haluaako hän siirtää oman kokoomapisteensä pysyvämmin siihen sijaintiin, jossa suosio lymyää. Kysymys on myös siitä voisinko hän sen tehdä, jos haluaisi. Kaksi asiaa on täytyttävä. On oltava rutkasti energiaa, koska suosittujen pisteiden ylläpito vaatii järjettömän määrän energiaa. Ja on myös täsmälleen tiedettävä mikä on se sijainti ja oltava siirtämättä sitä jälkeenpäin. Mikään ensyklopedisuus kokoomapisteen sijainnin suhteen ei tule suositulle ihmiselle kysymykseen. Hän on kokoomapisteensä sijainnin vanki elämänsä loppuun asti. Toisaalta kaikki ihmiset, paitsi sellaiset noidat, jotka voivat siirtää kokoomapistettään intentionaalisesti, ovat jossain määrin kokoomapisteensä vankeja. Suositun kokoomapisteen sijainnin pitämiseen tarvittavaa älytöntä energiamäärää ei pysty henkilö vain säästämällä kerryttämään. Tuon energian saavuttamiseen tarvitaan teollisuus joka injektoi energian.
   
Alkuperäinen kysymys oli: miksi en itse ryhdy maailmantähdeksi, jos sellainen soundi, jota monet diggaavat on teknisesti ulottuvillani. Todellinen ongelma, kuten selitin, on kokoomapisteen sijainti, ja sen pitämiseen tarvittava energia. Kenties todellinen sanomani onkin se, että en ole niin haltioissani noista kokoomapisteen sijainneista valitakseni jonkin niistä vankilakseni. Toisaalta olen sitten jonkin muun, luultavasti paljon vähäpätöisemmän asian vanki. Tämä on todellinen kokoomapisteen sijaintiin liittyvä dilemma.
  
Ehkä tämä on tekosyy, torjunta, väärinkäsitys. Mutta mietin lähinnä sitä, miten voi tehdä jotakin kun käytössä on kokoajan rajoitetusti energiaa. Vapaus tarkoittaa minulle kykyä toimia rajoitetulla energialla ja mahdollisuus torjua teollisuuden sitovat voimalahjat. Tämä on sisäinen ideaali, jota yhteiskuntarakenteemme ei juuri tue.
 
Kun energiaa on rajoitetusti käytössä, toimintaa ei ohjaa intentio (haluan että kaikki ovat hulluna minuun, ja tämä on pakkomielle josta en pääse eroon), vaan henki, joka tulee lävitse jos tulee. Mulla on itseasiassa niin vähän henkilökohtaista energiaa käytössä, että intention käyttö ei usein ole mahdollista.
  
Voi olla monenlaisia syitä sille, miksi energiatilanne on tämä.
 
1. käsittelemättömät henkilökohtaiset traumat
2. henkilökohtaisissa synnynnäisissä ominaisuuksissa olevat puutteet
3. kapitalismi
4. täkäläiset ilmasto-olosuhteet
5. käytän aikani ja energiani tekemällä jotain muuta kuin mikä on tarkoitukseni tällä tasolla
6. tuen täydellinen puuttuminen
7. kiusaksi rakennettujen yksityisten ja rakenteellisten vastusten moninaisuus






















Alexander Dugin esiintyy Sergei Kuriokhinin konsertissa 1995.



28.11.2017

WHAT IFS

"Mitä jos" -fiktiossa kohdataan emotionaalisesti älyllisiä mahdollisuuksia. Tällaisen fiktion mestariteokseksi voi lukea Carlos Castanedan tuotannon, joka on kuin yksi suuri 3000 sivuinen romaani. Vielä kun kuvioon lisätään se, että joidenkin ihmisen, kuten erään tuttuni mielestä ei ainoastaan don Juanin ja muiden teoksen päähenkilöiden vaan myös Mr. Castanedan itsensä olemassaolo todellisena henkilönä on kyseenalainen, saadaan täydellisen kutkuttava ja absorptiivinen fiktiivinen rakennelma. Vähiten tässä ei pelota ihmisen mielikuvituksen rajattomat kyvyt, jos kyseessä todella on fiktio: asia jota me emme tiedä. On myös olemassa ihmisiä joille kaikki Castaneda on kirjaimellisesti totta.
    
Absorptiivisuus on fiktiossa emotionaalista aseistariisuvuutta. Lukija imetään fiktion maailmaan voimalla joka saa hänen torjuntansa ja välineensä epäillä heikkenemään. Emotionaalista epäröintivaikutusta käytetään häikäilemättä "mitä jos" - tyyppisten älyllisten mahdollisuuksien esittelyyn. Castaneda on tällaisen kirjoitustekniikan suurmestari. Castaneda on hyvin ohjelmallinen kirjoittaja, jonka intohimon kohteena on modernin 1900-luvun ihmisen suurimmat piilotajuiset varjot. Hän lähtee kaiken aikaa siitä tosiasiasta, että moderni empiirinen tieteellinen maailmankuva on suurimpien varjojemme lähde.
   
Alitajunnassa, tiedostamattomassa, piilotajunnassa lymyävän varjon olemus on olla väärä ajuri. Se on uskomus, ajatusrakenne, käsitys, joka on omaksuttu voimakkaasti aina tiedostamatonta tasoa myöten. Mutta varjon pätevyysalue ei ole universaali: varjo on todellinen ainoastaan tonaalinen saarella. Sen todellisuus lakkaa naguaalissa. Varjosta päästään eroon tutkimalla niitä naguaalista käsin. Huomaamme, että varjot eivät ole todellisia energiaa luovia olentoja. Ne pysyvät olemassa vain sillä energialla, jonka me itse niille annamme. Mutta tiedostamattomista varjoista me emme ole edes tietoisia. Me olemme tietoisia vain tietoisuutemme varjoista.


 
Siksi naguaalin kohtaaminen on hengenvaarallista ihmiselle, jolla esiintyy tiedostamattomia varjoja. Varjojen, eli väärien uskomusten osalta Naguaali kohdataan lavastuksena. Lavastus siirtää tietoisuutemme tilaan, jossa voimme kohdata varjon hyvin selkeästi. Naguaalissa kohtaamme varjon sen koko valtavuudessa, joka ylittää moninkertaisesti persoonalliset rajamme.


Varjo voi olla kollektiivinen jättiläishirviö. Varjo joka syntyy modernin empiirisen tieteen kaltaisista kollektiivisista rakenteista voi olla jonkin päättämämme luonnonlain synnyttämä. Tai se voi olla filosofinen perusperiaate. Esimerkiksi kausaliteettilaki on itseasiassa naguaalista nähtynä valtava varjo. Ensimmäisellä kerralla naguaali lavastaa teatterin, joka murtaa kausaliteettilain. Se murtaa sen, johtamalla tapahtumat niin, että me spontaanisti itse tulemme keksimään sen älyllisen mahdollisuuden, jokka kausaliteettilaki ei ole yleispätevä ohi tonaalin saaren. Tämän varjon kohtaaminen ja se näytelmä jossa se esitetään voi olla äärettömän pelottava ja järkyttävä.
 
Yhtä kaikki kausaliteettilaki ei sillä lakkaa olemasta tonaalin saaren universaali laki. Tulemme lopulta vain tietoiseksi siitä, että kausaliteetin rajat ovat tonaalin saaremme entropian rajat. Se on laki, joka on meille todellinen ja pystyttää universumillemme olennaisen entropiatasapainon. Sen olemassaoloa ei tarvitse epäillä tonaalin saarella. Tonaalin saari on kaikki se mitä empiirinen kokemus nyt tai ikinä tulevaisuudessa voi saavuttaa.


Mutta naguaalissa, jonne tietoisuutemme kulkee vaivattomasti, on toiset lait. Naguaali alkaa siitä mikä on empiiriselle kokemukselle ikuisesti objektivoimatonta. Siksi tonaalista redusoidut luonnonlait eivät millään tavalla ole tietoisuutemme perusta. Tietoisuutemme tasapaino ei pysy tai lakkaa sen mukaan miten me olemme tukeneet tervejärkisyytemme elämässämme tonaalin tilasta johdettuihin lakeihin.
 
Kun Castanedan tekstin totuusarvoa kysytään, kysymykseen ei ole mahdollista vastata muuten kuin suullisten ja käytännöllisten esoteeristen traditioiden puitteissa. Castaneda käyttää tekstissään kolmenlaista esoteeristä koodausta: allegoriaa siellä mikä vaikuttaa modernista lukijasta kirjaimelliselta; kirjaimellisuutta siellä mikä vaikuttaa modernista lukijasta allegorialta; vaihdettuja avainsanoja niissä lauseissa, joiden todellinen merkitys avautuu vain esoteerisen koulun sisäpiiriläisille, joille nuo koodin purkuavainsanat ovat annettuja. Annetut koodiavaimet eivät ole kulttuurisesti pääteltävissä.
  
Sama koodaus pätee Gurdjieffiin. Esimerkiksi Gurdjieffin kosmiset lait, joita hän kuvaa erikoisilla etymologialtaan hämäräksi jätetyillä käsitteillä, vastaavat 54 esoteerista lakia, jotka liittyvät kabbalan Sepirothin yhdysviivoihin (tavalla jota en tunne tarkemmin). Tätä ei kukaan sano missään kirjallisessa lähteessä. Beelzebub's Talesissa on lukematon määrä hämäryyksiä, joita kukaan ei missään kirjallisessa lähteessä selitä, joita kriittinen tietoisuus ensimmäisenä jäisi kysymään. Esoteeristen koulujen initioiduille nämä kohdat ovat ehkä itsestäänselviä. Mutta kuinka moni länsimainen Gurdjieff-lukija on ensin viettänyt kymmenen vuotta shintoluostarissa?
     
Näin ollen nämä kummatkin newagen klassikot ovat olennaisesti ekstoteerista kirjallisuutta eksoteeriseen käyttöön. Ne eivät ole varsinaisesti esoteerisen tiedon lähteitä. Niitä voidaan koodata auki, jos esoteerista tietoa ja varsinkin kokemusta on käytössä. Selväksi on käynyt, että mikään neljäs ei-suullinen esoteerinen traditio ei nojaudu näihin loputtoman hämäriin ja sekaville tulkinnoille avoimiin lähteisiin. Ylipäätään esoteerinen tieto ei voi välittyä VAIN kirjallisessa muodossa. Tällainen ajatus on kirjallisuusfanatismia. Rinnalle tarvitaan energeettinen tekemisen kautta kontekstointi. Tekemisen on oltava riittävän energiaasynnyttävää ja riittävän tietoista.

24.11.2017

Ikuinen hintojen mittapuu
Ei öljybarreli, ei US dollari
Vaan hyvän ilotytön hinta
Ja varsinkin tarve

23.11.2017

SUMUSEINÄ

Sumun lisääminen tuntuu palvelevan uskomattoman monia vahvoja intressipiirejä. Olen todennut tehokkaaksi verkkotrolliksi sellaisen, joka jakaa toisinaan kultaisia ja arvokkaita tiedonjyväsiä ja niiden kyytimiehenä toisen mokoman (mutta ei kolmatta) puhdasta usvaa. Kun nämä arvokkaan tiedon ja usvan suhteet menevät ihan kohdalleen trollaamisen mestaruustasolla saadaan vastustamatonta informaatiovaikuttamista.

Kun puhutaan medioista, jotka ovat mediataloja tai suurempia informaatiota tuottavia kokonaisuuksia, käy helposti niin, että aihepiirien välille syntyy trollaamiseen liittyvää hajontaa. Toisissa aiheissä trollataan 50% toisissa 2%.

Silti voi ajatella, että "jos media julkaisee parikin täydellisen posketonta, lähdekritiikitöntä ja jokaiselle lukionkäyneelle ilmiselvästi satuiluun perustuvaa artikkelia - sen jälkeen sitä ei yksinkertaisesti pidä ottaa vakavasti."
  
Tämä on mielenkiintoinen väite. Tällä perustalla meillä ei ole yhtäkään mediaa, jonka voisi ottaa vakavasti. Onko muita mahdollisuuksia tulkita? Entä, jos itse toimittaja tai erikoistoimitus olisi vastuussa, ei koko mediatalo? Tällaista moniarvoisuusselitystähän ainakin Hesari on itse käyttänyt ja Hesarin toimittajat aina, jos heiltä kysyy.

Hän sai niin kaiken.

22.11.2017

CASTANEDA APURAHAJÄRJESTELMÄSTÄ


"I'm preparing the ground," he said.
"Warming you up, so to speak, harping on the idea that modern-day sorcerers have
learned a hard lesson. They have realized that only if they remain totally detached can
they have the energy to be free. Theirs is a peculiar type of detachment, which is born not
out of fear or indolence but out of conviction."
Don Juan paused and stood up, stretched his arms in front of him, to his sides, and then
behind him. "Do the same," he advised me. "It relaxes the body, and you have to be very
relaxed to face what's coming to you tonight." He smiled broadly. "Either total
detachment or utter indulging is coming to you tonight. It is a choice that every nagual in
my line has to make." He sat down again and took a deep breath. What he had said
seemed to have taken all his energy.
"I think I can understand detachment and indulging," he went on, "because I had the
privilege of knowing two naguals: my benefactor, the nagual Julian, and his benefactor,
the nagual Elias. I witnessed the difference between the two. The nagual Elias was
detached to the point that he could put aside a gift of power. The nagual Julian was also
detached, but not enough to put aside such a gift."
"Judging by the way you're talking," I said, "I would say that you are going to spring
some sort of test on me tonight. Is that true?"
"I don't have the power to spring tests of any sort on you, but the spirit does." He said
this with a grin, then added, "I am merely its agent."
"What is the spirit going to do to me, don Juan?"






"He said that the tenant was supposed to pay for the energy he took from the naguals of our lineage, but that whatever he paid has bound those sorcerers for generations. As payment for the energy taken from all those naguals, the woman in the church taught them exactly what to do to displace their assemblage point to some specific positions, which she herself had chosen. In other words, she bound every one of those men with a gift of power consisting of a preselected, specific position of the assemblage point and all its implications.

"What do you mean by 'all its implications,' don Juan?"


"1 mean the negative results of those gifts."



Mutta kauheinta oli teekannu. Mikä kattila? Messinkinen teekannu, kolme litraa, täynnä pieniä muutoksia.

21.11.2017

BEATLES: ABBEY ROAD

on bändi, jota en ole levyltä kuunnellut ikinä. Monia bändin kappaleita ei ole silti välttynyt kuulemasta loputtomina toistoina ja covereina maailman ämyreistä.

Kuuntelin nyt Abbey Road albumin kokonaisuudessaan. Muistelin sen kyllä joskus kuunnelleeni, mutta niin ei tainnut olla. Sen verran hyvin tavoitin fiiliksen, etten olisi koskaan aikaisemmin kuullut koko bändiä tai ainkaan kyseistä albumia. Simuloin siis onnistuneesti dementikkoa tai sitä ensimmäistä kertaa kun planeetta Maa tervehtii aikajanalta 1969.

Progen koukeroiset FB-ryhmässä toistuu aika ajoin kysymys siitä, onko Beatlesin Abbey Road progea. Olen ollut ahkerasti keskustelussa mukana ja antanut hyvin asiantuntevia vastauksia. Nyt jatkossa tilanne on sikäli parempi, että olen tuon kyseisen albumin myös itse kuullut.

Abbey Road on lopulta Beatles-sarjassa ehkä poikkeuksellinen, erittäin hallittu taideteos äänilevymuodossa. Se ei ole bändin keikkamainos, vaan omaehtoinen ja itsetietoinen äänitaideluomus. A-puoli henkii tunnelmaltaan viileän sadepäivän pitkästymistä ja kevyttä utua. Beatlesin oikut ja päähänpistot ovat koulupoikamaisia. Niissä on iltapäiväunelmoinnin kaltaista pään sisäistä kaiuttomuutta, ja tätä vastaavan rocksoundin puritaanisuus on ehdottoman tietoista. Luonnehdinta "huono soundi" kuvaa huonosti soundin tarkoituksenmukaisuutta: timelinen suhteellisen kehittymätön studiotekniikka on tässä laitettu palvelemaan tunnelmansa tarkoitusta koko voimallaan. Ymmärrettävä syy sille miksi 1960-luvun soundi tulee ennen 1970-luvun soundia on kausaliteettilaki. Se pitää vain hyväksyä. Tätä 60-luvun rocksoundia pitää myös muistaa kuunnella riittävän hiljaa, raidiomaisella voimakkuudella, ikään kuin radion kautta maailman kaukaisuudesta haaveillen. Parasta olisi katsella ikkunasta sateista iltapäivämaisemaa koulukirjojen päällä hajamielisesti röhnöttäen. Syvästi psykedeelisessä kokemuksessa kajastelee outo, vieras tunnelma ja ääni kummalliselta planeetalta nimeltä Maa, jossa elettiin kerran tällaisten laulujen aikaa.
 
A-puolen viimeinen kappale I Want You (She's So Heavy) on tunnelmaltaan ja pituudeltaan melko psykedeelinen kappale. Tämä onkin usein huomioitu progeryhmässä. Kappale tosin leikataan julistuksenomaisesti kesken venytyksensä poikki. Jotta B-puoli voisi alkaa hyvin toisenlaisissa tunnelmissa.

Tämä käänne on merkittävä. A-puolen ja B-puolen dialektiikka on englantilaisen rocktaiteen ytimessä. B-puolella You Never Give Me Your Money on rakenteeltaan selvästi kokeellinen tai progressiivinen kappale. Albumin B-puolen rakenne on kokeellinen (ellei progressiivinen) sinänsä. Lopun kolmen kappaleen sikermä on mielenkiintoinen. Niistä viimeisessä osassa The End kappaleessa keksitään ohimennen AC/DC:n tavaramerkkiriffi. Viimeinen 20 sekunnin heitto kuivassa huumorissaan vaikuttaa hyvin englantilaiselta.

Kysymys Beatlesin progressiivisuudesta on monella tapaa mielenkiintoinen. Beatles tavallaan keksi tai lanseerasi aika monta myöhemmän rockmusiikin kannalta olennaista juttua. Psykedeelinen bändi Beatles on monessakin mielessä, ei ehkä vähiten 1900-luvun loppupuolen mielenhallintaoperaationa. Käytettävyys tällaisiin tarkoituksiin oli osaltaan seuraus siitä aikakauden kollektiivisen kokoomapisteen sijainnista, jota bändi edusti.
 
Abbey Roadissa kaikki bändin jäsenet tuntuvat harrastavan omaa juttuaan mutta silti kokonaisuus toimii. Tyypit eivät edes olleet samaan aikaan studiossa. Ja George Harrisonin maine pop-lauluntekijänä perustuu pitkälti tähän yksittäiseen levyyn. B-puolen avaus Here comes the Sun on kohtalaisen kova näyttö Harrisonilta biisinkirjoituksen alalla. Something oli Frank Sinatran lempparibiisi, erinomainen suoritus tuollaisessa vähän Burt Bacharach -henkisessä tyylittelyssä. Sinatrahan oli Hollywoodin Jari Sillanpää, kilotavarana myi metakkaa laihdutuskuurilaisille.

Kun bändi ei edes vaivaudu soittamaan yhdessä, on syytä ajatella, että lätty on tuottajan tai tuotanto-operatiivin taideteos. On hyvä kysymys kuinka totaalisesti Abbey Road seuraa juuri George Martinin visiota. Toinen kysymys on se, onko työvaenluokkastatusta kantava Harrison itse tehnyt oikeasti mitään. Beatles oli kuitenkin ensisijaisesti ihmismassojen mielenhallintaoperaatio. Työväenluokka on Englannissa isompi ongelma kuin se, että joku ottaa säveltäjäkreditit hittibiisesitä, joiden ainoa tarkoitus on kuitenkin -- vain massojen mielenhallinta, hillitseminen, suostuttelu ja aseistariisunta. Kaikki on siinä juonittelussa yhtä mahdolista kuin Shakespearen näytelmässä. Englatilainen on sellainen, joka ei kompastu omaan nokkeluuteensa. Huijaukset menevät läpi elämäntöinä. Hihaan nauretaan kyynelet silmissä. Kyynelet pyyhitään ja todistetaan elämänkertadokumentissa jotakin mitä vain Shakespearen sairas mielikuvitus voisi keksiä. Käsikirjoitukset jatkuvat loputtomiin näyttelijöiden kuoleman jälkeen. Näytelmä vain ei pääty koskaan. Martin Scorsesselta tuli joskus kolmetuntinen Harrison-dokkari. Siitä rivienvälistä voi ehkä lukea jotakin tähän liittyvä. En ole vielä katsonut.



Castanedan don Juanin opetuksen olennaisin sisältö on: aistiminen pitää vapauttaa yhteiskunnallisesta statushierarkiasta. On aistittava suoraan universumin välityksellä. Ei epäsuorasti statushierarkian välityksellä.
 
Statushierarkia määrittelee aistimuksen arvon suhteessa aistijan statushierarkiseen arvoon.
 
Kultinrakentajat, gurut jotka etsivät opetukselleen seuraajia, mutta eivät opeta itse aistimistavan uudistamista ja uusintamista, luovat itseasiassa juuri sellaista statushierarkiaa, joka on don Juanin opetuksen vastakohta.

Mikään arkaistinen heimoaate ei pelasta statushierarkialta. On turha rakennella vaihtoehtoja, jotka eivät ole vaihtoehtoja missään olennaisessa suhteessa.
"Raskaammasta hiphopista paljastui kiintoisa ominaisuus: se ei välttämättä groovaa ollenkaan eteenpäin vaan pysäyttää neulan jonkinlaiseen loputtomasti venyvään nykyhetkeen, hidastaa aikaa aivan käsittämättömästi."

Hip Hopin groovessa on ihan oma suuntansa. Musiikillinen vesikidutusefekti, joka on ennen muuta kokoomapisteen paikka. Samoin kuin Beatles on kokoomapisteen paikka.

Fonisti Steve Coleman soittaa hip hoppia charlie parkerin tekniikalla ja jazzin sanastolla.








20.11.2017

Tein vuosien 2013-2015 aikana niin monta sävellysluonnosta, että niiden valmistaminen ja miksaaminen tällä vauhdilla kestää tuhat vuotta. Koko lukemattomiin tyylisuuntiin kurottavan paketin sanoma on varmaankin se, että kaikki tuntemamme musiikkityylit ja traditiot löytyvät samojen parametrien avaruussuunnista. Mistä hyvänsä on liikuttavissa minne hyvänsä yhtenäisesti, selkein askelin. Tähän tarvitaan toki metaparametreja ja metametaparametreja. Kuitenkin on jotenkin niin vanhanaikaista politisoida yhtä musiikkia toista vastaan.
   
Tässä jotain satunnaisia otoksia erään avaruuden laidalta.

 
pelkään maailmaa
pelkään etten voi
auttaa sitä
pelkään että voin


19.11.2017

Kohta Castanedat luettu. Mitä sen jälkeen? Seuraako tästä kriisi. Jos romaanit olisivat koko elämän mittaisia, ei pääsisi jälkiviisaaksi makustelijaksi. Romaanin juoni paljastuisi vasta oman kuoleman hetkellä.

KANSASINJUHLA

Show me what you got! Aivan järkyttävän kova meininki. Planeetta maa tervehtii. Tällaista ei keksimällä keksitä. Steve Morse on board. Täähän on Jethro Tullia kovempi. Mä haluun Kansasiin ja heti!

 

18.11.2017

KANSASIN KANSALLISHYMNI

Palattiin juuri kotiin Helsingistä. Automatka kului väitellessä tyttären kanssa siitä, onko vanha Kansas (kaksi ensimmäistä albumia) rytmisesti väsyttävää vai ei. Minä olin sitä mieltä, että kyllä se melko väsyttävää on. Tytär, joka tykkää laulaa tuollaisia laulustemmoja, oli toista mieltä.

Kuuntelin nyt kotona huvikseni viimevuonna ilmestyneen Kansasin studioalbumin The Prelude Implicit. Tavallista poppia pienellä kosmisella mausteella, voisi äkkiä todeta. Kun vanhoista "klassikoista" olin taas enemmän luonnehdinnan "tiukkapipoista papatusta" kannalla. Joka tapauksessa musiikillisilta aineksiltään ylen proosallinen bändi tämä Kansas on. Proosallinen toisaalta samalla tavalla kuin vaikka Tangerine Dream. Täydellisesti puuttuu kaikki King Crimson mainen sävellyksellisen aineksen vahvuuden loisto. Mutta toisaalta leipälause toimii tietoisuuden oudoista koordinaatistoista tavoitetussa tasapainoisuudessaan vaikka maailman loppuun saakka.

Kansas on jotenkin punaniskainen bändi. Sen tyyli on laskelmoitu kuin turvallinen poliittinen vaihtoehto, jostakin Persujen ja Keskustan laajasta välimaastosta. Yhä uudelleen selaa Googlen kuvahausta Kansas-yhtyeen kuvia, ja miettii onko tämä ryhmä todella ollut olemassa melko vakaassa line-upissa melkein 50 aktiivista vuotta. Kertoo paljon siitä mitä tältä planeetalta voi ja sopii odottaa. Bändi, jonka vakaata, pitkää ja loisteliasta olemassaoloa on yhtä vaikea uskoa todeksi kuin Paavo Väyrystä. Kansas yhtyeen suomalainen J.P. Sears/Kummelilainen parodiavastine voisi olla nimeltään Koira's tai Känsä's. Vaikea tästä toisaalta olisi tehdä parodiaa, joka ei heti kompastuisi omaan nokkeluuteensa.


Elämän tarkoitukseksi paljastuukin pikkuhiljaa se, että jos sitä ei näkisi ja kuulisi, sitä ei uskoisi. Se ei brittiläistä progemakua puhuttele. Mutta emme ainakaan kuole tylsyyteen. Uudellakin Kansas-albumilla on tuollaisia "Refugee" kappaleen tyylisiä saksalaiseen kosmiseen kraut-mielenmaisemaan uppoavia paloja. Loppua kohden albumi progeentuu ja raskautuu tasaisesti. Yngwie Malmsteenin Joe Lynn Turnerin ajan mieleen tuovia emotionaalisia sävyjäkin löytyy (Malmsteen ja Joe Lynn Turner ovat tietysti saaneet vaikutteensa Kansailta eikä toisin päin). Väkevän tunteikkaasti rokkaava albumi on hitaasti mutta varmasti viettelevä. Lopussa Kansas agnostikko ei voi olla kääntymättä Kansas faniksi. Se on temppu, josta kannattaisi lähetyssaarnaajien ottaa mallia. Se on tietysti liikuttavaa. Tämä tapahtuu jossakin bonusraidan, Daniel E. Kelleyn säveltämän Kansasin kansallishymnin Home on the Range puolivälissä.




Kansasin henkeä.



Prinssit eivät tule
pelastamaan 
Ei heillä ole rahaa
liikkua 
Sieltä tulee
matkojen takaa
muita

17.11.2017

Todellisella on eräs ominaisuus, jota epätodellisella ei ole. Todellisella on kyky synnyttää ja liikuttaa energiaa. Hallusinaatiot ja unet eivät ole vähemmän todellisia, kuin tämä todellisuus, jos ne synnyttävät energiaa ja niiden objekteilla on energeettinen olemus. Pikemmin voidaan kysyä: kuinka pajon siitä mitä arkitodellisuudessa havaitsemme on todellista?

16.11.2017

Venäläinen tunnettu kuvataiteilija Valeri Sirov (Сыров Валерий Михайлович) on tehnyt jo aikoja sitten kiinnostavia abstrakteja fraktaalimaisia vesimarmorointeja.
Tämä on jääkiekko-ottellu
jossa jäähyt kestää yleensä
kaksi vuosikymmentä ja
parhaassa tapauksessa yhden.

NÄKIJÖIDEN KOULU

Esoteeriselta merkitykseltään terrorismi on näkijöiden koulu.

Siellä missä terroriteko yllättää viranomaiset, ei ole näkijöitä käytössä tai näkijät ovat epäkelpoja.

Näkijän tulee pystyä näkemään terroriteot ennalta. Muutaman vuoden aikana hän tekee näkemisen koesarjan. Jos ja kun täydellisten ennusteiden sarja ilman virheitä on riittävän pitkä, häntä voidaan käyttää.*

Näkijää käytetään sotilaallisessa toiminnassa. Olen kuullut sellaista, että Nato-joukoissa näkijälle, joka on erituisellä tavalla monta kertaa osoittanut hyödyllisyytensä ja joka on pelastanut paljon ihmishenkiä, voidaan antaa jopa luutnantin arvo, pelkästään näkemiseen liittyvistä sotilaallisista ansioista, ilman että henkilöllä on muita sotilaallisia ansioita tai edes varsinaista sotilaskoulutusta. Tämän asian olen kuullut suullisesti henkilöltä, joka sanoo tuntevasa tällaisen luutnantin. Tämä on tietysti Naton itsensä näkökulmasta äärimmäisen salassapidettävää tietoa, jopa Naton sisällä.
 
Afganistanin sota ja lähi-idän sotatilanteet voivat olla näkijöiden kouluja, joissa näkijöitä testataan. Kuulemani mukaan Nato-joukot käyttävät näkijöitä Afganistanissa. Afganistanin energeettinen tila on erityinen.

Voisin arvella, että Venäjän armeija käyttää näkijöitä, jos tällaiset ilmiöt todella ovat mahdollisia (minä itse en siis tiedä sitä). Sen tiedän, että suurvaltapolitiikassa yleensä mitään on vaikea nähdä ilman NÄKIJÖITÄ. Uri Gellerkin on kertonut olleensa CIA:n palkkalistoilla kylmän sodan suurvaltaneuvotteluissa läsnä.

Informaatiosota tai informaatiovaikuttaminen ei vaikuta näkijään. Näkijä on immuuni informaatiovaikuttamiselle, koska hän näkee aisoiden todeliset energeettiset merkitykset. Sillä miten asioiden sanotaan olevan ei ole suurta merkitystä sen kannalta miten asiat ovat.

Jos näkijöitä suurvaltapolitiikassa käytetään, on ehkä hieman tyhmää käyttää paljon omaa energiaa informaatiosodan seuraamiseen ja siitä intoiluun. Tosiasiassa mitä vähemmän annamme huomiota informaatiosodalle, sen vähemmän siinä on tekijöidensä kannalta järkeä.

Todellisen sodan vaara on toisenlainen asia -- enkä ole varma onko sillä suora suhde nykyisen kaltaiseen informaatiovaikuttamiseen.

Jos näkijöitä käytetää jossakin, silloin kukaan ei voi sotia missään ilman omia näkijöitää. Näkijöiden läsnäolo taas vähentää väkivaltaa ja lopulta ehkäisee sotaa (omasta mielestäni näin täytyy olla).
   
Toisaalta inorgaanisen maailman olennot provosoivat ihmisiä ihmisryhmiä jatkuvasti toisiaan vastaan, sekä informaatiosodan että todellisen sodan tasolla.

Don Juan sanoo, että unennäössä on seitsemän porttia.

"There are seven gates," he said as a way of answering, "and dreamers have to open all seven of them, one at the time. You're up against the first gate that must be opened if you are to dream." The Art of Dreaming

Nämä vastaavat kabbalistisen esoteerisen opetuksen seitsemää taivasta. Joista enkelillinen energia ja ihmisen energiaruumiin koti on "seitsemännessä taivaassa". Kaikkia välissä olevia alempia taivaita (rinnakkaisia universumeita) kansoittavat mitä epämääräisimmät ja sekavimmat inorgaaniset olennot, joilla ei ole mitään tekemistä enkelienergian kanssa, jotka ovat ihmisen kannalta salakavalia.

Unennäön ensimmäinen portti läpäistään katsomalla käsiä ja tekemällä unennäön maailmasta yhtä todellinen kuin tämä meidän. Toisen portin läpäisy on hyvin paljon vaikeampi ja vaarallisempi. Toisen portin jälkeen kohdataan ensimmäisen rinnakkaistodellisuuden inorgaaninen elämä. Tämän maailman läpäisy on hyvin vaarallista, koska näiden mahdollisesti epäystävällisten olentojen tietoisuus on huikea verrattuna ihmiseen.

"I only know that the universe behind the second gate is the closest to our own, and our own universe is pretty crafty and heartless. So the two can't be that different."

En tiedä tavoittiko Castaneda elämänsä aikana kolmannen portin takaiset maailmat. Jo toisen portin takainen maailma vaikuttaa melko mahdottomalta läpäistä ihmisen tietoisuudelle.

Unennäön harjoitusten ennakkotietoedellytys on täydellinen itsemuistanta. Täydellinen itsemuistanta tarkoittaa jokaisen oman elämän hetken uudelleen elämistä korkeammassa tietoisuudessa ja sen tuomista arkitietoisuuden tasolle. Tämä tapahtuu kokoomapistettä siirtämällä. On ymmärrettävä, että sellaiseltakin henkilöltä, jolle kokoomapisteen siirtely on arkirutiinia (vrt. Marcel Proust), aivan kaiken läpikäymiseen kuluu äärettömän kauan aikaa. Don Juanin sanoin: kenellekään, edes nerokkaimmalle ja lahjakkaimalle ihmiselle, ei riitä se, että tekee kaiken aikaa vain parhaimpansa. On tehtävä moninkertaisesti parhaimpansa. Muuten unennäön riskit ovat aivan liian suuret.

Jos kaikki itsemuistanta ei ole todella työstetty, tilanne on oman tietoisuuden hyvinvoinnin kannalta vaarallinen. Korkeammissa unennäön maailmoissa läpikäymätön joudutaan kohtaamaan tappavassa muodossa. Tämä voi tapahtua jo toisen portin jälkeen. Suuri riski on olemassa, jos henkilöllä on traumoja, joihin itsemuistanta ei ulotu. Trauma on niin vakava este, että sen muistantatyöstämiseen ei kannata epäröidä kasviopettajien käyttämistä. Voimakasvi, siirtäessään kokoomapisteen trauman sijaintiin, tekee todella kipeää hetken, mutta sitten se asia on lopullisesti ohi.

Kuitenkin vasta unennäön seitsemännen portin takainen maailma on jotakin ihmiselle "luotettavaa" ja ystävällistä.

Tämä kaikki kuulostaa varsin haastavalta. Me olemme tosiaankin kovien haasteiden koulussa ja siksi moitteettomuus intentiossa takaa meille enkelienergiatason myötätunnon. Ei ole ihme sekään, että monet ihmiset, itseni mukaan luettuna, ovat ajoittain hyvin epätoivoisia näiden asioiden suhteen ja menettävät kaiken intentionaalisen moitteettomuutensa. Mutta lopulta me voimme tosiaan olla vain sotureita. Myötätunto on meidän puolellamme, koska tilanteemme on todella vaikea.



* Korostan, etten itse ole näkijä tässä tarkoittamassani merkityksessä. Tällaisilla ihmisillä kyky on usein synnynnäinen ja he eivät näe, eivätkä edes halutessaan pysty näkemään, meidän normaalia todellisuutta samalla tavalla kuin ihmiset keskimäärin sen näkevät. Länsimaisissa yhteiskunnissa heidät on perinteisesti diagnosoitu sairaiksi.

UUDISTUNUT KING CRIMSON


Joka ei vuoden 2015 jälkeen ole seurannut King Crimsonin vaiheita, on saattanut pudota kärryiltä. Vanha koira oppii uusia temppuja ja kehittyy. Vuonna 2016 bändi julkaisi ainakin 12 CD levyllistä livetaltiointeja. Ja siihen saattaa olla hyvä syy. He oppivat äkkiä soittamaan, ja siksi kannatti äänittää, varsinkin kun opittiin kaupan päälle äänittämään.

Koko bändin soundissa on tapahtunut jonkinlaista uudelleen jäsentymistä sitten 2000-luvun. Kolmen rumpalin/lyömäsoittajan työskentely on nyt organisoidumpaa. Nyt on lyömäsoitinorkesterimaista spatiaalista järjestymistä ja lomittumista, joka miksattu kuulumaan live (pöytänauhoituksessa) nautittavasti. Analyyttisyyttä on uudemmilla soittajatulokkailla rutkasti lisää. Vanhojen biisien täydellinen uudelleen ajattelu, abstrahointi, soitinnus, vaikuttaa tuottoisalta idealta.

Nihilistinen EQ:n käyttö tuoreiden ruokaainesten erottelussa livemiksauksessa on toimiva ratkaisu, varsinkin särökitaroissa. Pienimmilläkin asioilla on symmetria-akseli(e)n ympärillä tasapainottavat spatiaaliselta laajuudeltaan rajatut paikkansa ja äänikuva on jäsentynyt.

Miksausta on taidettu automatisoida hyvälaatuiselle sidechain multikanavakompuraverskostolle, kun taajuuskanavaa tuntuu tulevat tekstuurin ohetessa joillekin soittimille ja varsinkin laululle adaptiivisesti lisää. Bassorummut eivät mielestäni mene yhtä alas tiheässä tekstuurissa kuin rumpusoolon aikana (tuntuma, en katsonut mittarista). Tai sitten vaan on tarkkaa työtä livenauhoituksen (keikan?) miksaajalla. Alapää on ilmava ja kuulumaton subbassolinja liikahtelee omassa majesteetillisessa valtakunnassaan musikaalisesti. Sotku loistaa poissaolollaan.
 
Tämähän alkaa pikkuhiljaa kuulostaa ihan King Crimsonilta, eli 20 vuotta kovaa työtä ja opettelua ei ole mennyt hukkaan. Voi olla toivoa, että tällä menolla Fripp eräänä päivänä muistaa jopa itsensä ja alkaa tulla uusia kultakauden veroisia sävellyksiä  -- eli niitä ihan oikeita progesävellyksiä.

Laajemmin voi kysyä: onko nyt menossa joku progen kultakausi, kun näin kiihkeästi kilpaillaan laadulla ja loistolla? Kaikkea muuta on, mutta uudet sävellykset vielä puuttuvat. Joko kohta Saraswati antaa jollekulle lahjaksi ne hyvät nuotit?

15.11.2017

"Noi muutama sama kerjäläisnaama istuu tossa maan näkyvimmällä paikalla vuodesta toiseen koska joku tuolla haluaa niin." Hippityttö katsoi minua vakavasti silmiin.  "Tämä on tietoisuudenmuokkausoperaatio. He ovat osa laajempaa suunnitelmaa. Takana ei ole mikään mafia tietenkään. Se on performanssi, hyvin vaikea ymmärtää. "

Kun Beagle saapui
oli Englannin saari
kadonnut. 
Sellaista se on,
Universumin evoluutio.

14.11.2017

THINKING PLAGUE: HOPING AGAIST HOPE (2017)



Tämä Mike Johnsonin haastisvideo herättää aika tavalla ajatuksia. Esimerkiksi Thinking Plaguen uuden albumin monet linjat ovat yksinkertaisesti vaikeita ihmisen soitettaviksi ja livetilanteessa tuppaa esiintymään se vaikeus. Kun noin viimesen pälle hiottua ja miksattua albumia kuuntelee tuntuu selvältä, että tämä ei voi yhtä hyvältä kuulostaa livenä sellaisen ihmisen mielestä, jota etupäässä kiinnostaa se ääni, että miltä se signaali kuulostaa oikeasti.

Siksi Thinkin Plaguen Hoping agaist hope (2017) ei herätä juuri haitallisia mielikuvia tai kysymyksiä siitä, millaista ja kuinka paljon huonompaa tällainen musiikki mahtaisi olisi livetilanteessa ja varsinkin erilaisten varautuneempien yleisöjen edessä -- mikä on aina kuitenkin eräänlainen maaginen performanssi, kun progesta on kysymys.
 
Albumi oli kuuntelukokemuksena siis enemmän itsenäinen taideteos kuin sellainen konserttimainos, jota albumit ovat perinteisesti pop-rock genressä. Ja mainitsen, että minulle tämä on positiivinen arvolataus.

Mutta kyseessä on myös keikkaileva bändi. Bändin näkemisestä (videolta) lavalla tuli heti todella varautunut olo, kuten progessa aina. Edes King Crimsonin konsetissa en ole laskenut käsiäni alas tiukasta puuskasta. Zappaa, Mahavishnua tai King Crimsonia en päässyt 1970-luvulla näkemään, eli tavallaan en ole nähnyt livenä koskaan yhtään mitään (progea). Tuonaikaisista konserttivideoista kyllä välittyy mitä sen homman pitää vähintään olla että se voisi toimia. Ja nykyäänhän se ei sitä voi ikinä tässä genressä olla. On kuitenkin vähän eri asia diggailla asioita yleisönä jotenkin retrosti kuin olla oikeasti todella vaikuttunut uudenkaltaisista elämyksistä.
 
Historiallisestihan progressiivinen rock oli mielenkiintoinen kokeilu siitä, miten paljon äänilevyteollisuudessa voidaan siirtyä mainos-statuksesta itsenäisen taideteoksen suuntaan, ilman että menetetään kokonaan perinteinen radio- ja keikkayleisö. Joku Yesin Close to the Edge on ehkä tämän ajatuksen huipentuma 1970-luvulla. Vaikka se oli menestysalbumi aikoinaan, silti yksiselitteinen vastaus taisi olla: liikkumavaraa ei ole kovin paljon, varsinkin jos yleisöllä on mahdollisuus pettyä livenä. Näin ainakin myöhempinä aikoina.

ALGORITMINEN METAPROGE

Tässä tuoretta kokeilua algoritmisen progen saralla:




Varmasti ensimmäinen tästä heräävä ajatus on, että mitä tämä on? Minusta tällaisen synteesi/fysikaalinen malli/sämple pohjaiseen algoritmiseen tai algoritmiavusteiseen musiikkiin pitää suhtautua niin kuin elokuva suhtautuu animaatioon.

Défun Ensemblen taannoin albumi käy referenssiksi siitä, mikä ehdottomasti ei ole tässä (puhtaasti konepohjaisessa) genressä (vielä) mahdollista. Mutta moni muu asia silti on. Se mikä on elokuvassa mahdollista Rick & Mortylle ei ole mahdollista Blade Runnerille.

On tälläkin albumilla muutamia ihmisen soittamia raitoja. Mutta hyvin monet linjat olisivat yksinkertaisesti kaaottisen vaikeita paperille kirjoitettaviksi ja ihmisen soitettaviksi. Siksi albumi ei ehkä herätä lainkaan mielikuvia siitä, millaista tällainen musiikki olisi livetilanteessa. Tämä on siis enemmän itsenäinen taideteos kuin sellaisen (konsertti) mainos.
 
Algoritminen säveltäminen on jo suoraan äänen tulkintaa tosiaikaisesti kuultavan äänivasteen suhteen. Parametrit ovat tulkintaparametreja. Tällaisen datan kvantisoiminen takaisin abstraktiotasolle, jota ihmissoittaja voisi ymmärtää, on työlästä. Dataa joutuisi kvantisoimaan monin tavoin. Toisaalta jäsentäminen sillä tavalla voisi paikoin tuotta hedelmällisiä lopputuloksia. Mutta polyrytminen ja polymetrinen aikasymmetrinen ääneksien lomittuminen ei noin pääpiirteissään ole ihmissoitettavaa tavaraa. Siitä lähtee särmä pois, jos sitä aletaan taivuttaa tahtiviivojen käsittämään avaruuteen.

Musiikillisesti tämä albumi ammentaa vapaasta improvisaatiosta, progesta (yhtyeet kuten Art Zoyd), minimalismista, polyfonisesta klassisesta musiikista. Algoritmisuus on niiden asioiden sarjallista automaatiota, jotka seuraavat erilaisten muunnosten kautta sävellysprosessissa annetuista inputeista tai ovat ennaltamääriteltyjä, tai seuraavat jostakin randomsiemenestä lähtevästä prosessista.

On todella monta tapaa olla elektronisen ääniavaruuden Manfred Mohr. Jo se, että pystyy jäsentämään tämän kysymyksen omaehtoisella tavalla on suuri saavutus. Mikä tahansa parametri, hahmo, ryhmä, contour, metacontour, pilvi, jatkumo, rytminen sekvenssi voi olla määritelty näillä kaikilla tavoilla. Ja toisaalta mikä tahansa näistä asioista voi olla ihmisen soittama. Sävellysprosessin input voidaan antaa millä hyvänsä tasolla ja kuinka monta kertaa hyvänsä uudelleen.

Tämä on tietenkin vasta alkua. Me emme tiedä miten pitkälle synteettiset soittimet ja äänentuottotavat voivat kehittyä. Mutta minkä hyvänsä tulevaisuuden äänentuottotapa on otettavissa jälkikäteen kätttöön tälle datalle. Ja datalle on tietysti tehtävissä ihan mitä hyvänsä, käsin tai algoritmisesti. Kaikki on niin auki kuin olla voi.

Tässä hieman eri genreä. Hyvältä kuulostaa:
 

BLUE SCOUT

Kenenkään ei pitäisi ainakaan vapaaehtoisesti mennä armeijaan tai mihinkään suljettuun ympäristöön lukematta Castanedaa. Ei voi olla mitään lakia, joka ihmisen voisi pakottaa heittäytymään tietämättömänä hulluuteen, ennen kuin hänelle on annettu tarvittavat esitiedot (siis koko Castaneda, Gurdjieff, Veda-kirjat ja puolisen tusinaa vastaavaa elämän alkeistraditiota). Mitä ne siellä eskarissa oikein opettavat?

"The Art of Dreaming"-teoksensa (1993) loppupuolella Castaneda paljastaa uusia näkymiä, jotka panevat epäilemään sitä, onko vielä nähty mitään.

"Why am I sick, Florinda?" "You are not sick with an illness; you were energetically wounded. You were critical, but now you are only gravely wounded." "How did all this happen?" "You entered into a mortal combat with the inorganic beings, and you were defeated." "I don't remember fighting anyone, Florinda." "Whether you remember or not is immaterial. You fought and were outclassed. You didn't have a chance against those masterful manipulators." "I fought the inorganic beings?" "Yes. You had a mortal encounter with them. I really don't know how you have survived their death blow." She refused to tell me anything else and hinted that the nagual was coming to see me any day. The next day don Juan showed up. He was very jovial and supportive. He jokingly announced that he was paying me a visit in his capacity of energy doctor. He examined me by gazing at me from head to toe. "You're almost cured," he concluded. "What happened to me, don Juan?" I asked. "You fell into a trap the inorganic beings set for you," he answered. "How did I end up here?" "Right there is the big mystery, for sure," he said and smiled jovially, obviously frying to make light of a serious matter. "The inorganic beings snatched you, body and all. First they took your energy body into their realm, when you followed one of their scouts, and then they took your physical body." Don Juan's companions seemed to be in a state of shock. One of them asked don Juan whether the inorganic beings could abduct anyone. Don Juan answered that they certainly could. He reminded them that the nagual Elias was taken into that universe, and he definitely did not intend to go there. All of them assented with a nod. Don Juan continued speaking to them, referring to me in the third person. He said that the combined awareness of a group of inorganic beings had first consumed my energy body by forcing an emotional out burst from me: to free the blue scout. Then the combined awareness of the same group of inorganic beings had pulled my inert physical mass into their world. Don Juan added that without the energy body one is merely a lump of organic matter that can be easily manipulated by awareness. "The inorganic beings are glued together, like the cells of the body," don Juan went on. "When they put their awareness together, they are unbeatable. It's nothing for them to yank us out of our moorings and plunge us into their world. Especially if we make ourselves conspicuous and available, like he did." Their sighs and gasps echoed against the walls. All of them seemed to be genuinely frightened and concerned."The reason you think you're sick," he said, addressing me, "is that the inorganic beings discharged your energy and gave you theirs. That should have been enough to kill anyone. As the nagual, you have extra energy; therefore, you barely survived." I wanted to whine and blame don Juan for not stopping me, but I remembered how he had tried to warn me, to deviate me, time and time again, to no avail. Don Juan was definitely aware of what was going on in my mind. He gave a knowing smile. "The reason you think you're sick," he said, addressing me, "is that the inorganic beings discharged your energy and gave you theirs. That should have been enough to kill anyone. As the nagual, you have extra energy; therefore, you barely survived."



OMON RA:

"I can say with confidence that: 1. The nature of states (especially empires) is closely related to inorganic worlds. Therefore, the secret services of states are somehow guided by inorganic consciousness; 2. Inorganic entities are often found among people in human form; 3. Some people have "a puncture" in consciousness, opening them to the ocean of inorganic energy and therefore they are completely or partially guided by inorganic consciousness. Inorganic beings are very rarely able to act in their physical shells in our real world. Therefore, it is much easier for them to use people with "a puncture"..."

PROGE

Perinteisessä rockmusiikissa äänilevy on jotakin, jonka perusteella esitystilanteen energeettinen vaikutus on kuviteltavissa. Se on mainos ja vokaaliosuuksien korostuminen on seuraus tästä. Mainoksessa on oltava mainosmies tai -nainen.
 
Akusmaattinen ajatus siitä, että tallennettu ääni olisi taideteos sinänsä ilman kuvitelmaa erillisestä esitystilanteesta, on täysin erilainen.

Progressiivinen rock oli mielenkiintoinen kokeilu siitä, miten paljon äänilevyteollisuudessa voidaan siistyä mainos-statuksesta itsenäisen taideteoksen suuntaan, ilman että menetetään kokonaan perinteinen radio- ja keikkayleisö. Joku Yesin Close to the Edge on varmaan tämän ajatuksen huipentuma. Vaikka se oli menestynyt albumi aikoinaan, silti yksiselitteinen vastaus oli: ei kovin paljon. Siksi progressiivisessa rockissa käytännössä kaikki musiikillisen valinnat huokuvat parhaimmillaan hyvin tietoista kompromissinomaisuutta.

Nykypäivänä historiallista ja retroa progea arvioidaan monella kriteerillä.
 
1) Kuinka hyvin se aikoinaan (tai tänäpäivänä) toteutti oman kompromissinsa äänilevyteollisuudessa. Kuinka poppia / progea musiikillinen aines on.
 
2) Kuinka tunkkaisesti jokin kuulostaa 1970-luvulta ja progelta. Epätuoreus on yksi retroprogen tavoittelema piirre. Epätuoreus vakuuttaa epätuoretta. Tämä kilvoittelu muistuttaa jotenkin Gurdjieff-lahkolaisuutta: seuraajat ovat työssään kiinnostuneita vain Guedjieffista ja tämän oikuista ja varsinkin heikoimmista puolista, kun G itse oli kiinnostunut kaikesta ja teki aidosti synteesiä. Toisin sanoen progeharrastajille progea on progen larppaus: historiallisen genren mahdollisimman uskollinen bibliografisointi ja imitointi vailla omaa luovuutta ja mielikuvitusta. Kun taas progen tekijöille aikoinaan progea oli sen aikaisten musiikillisten mahdollisuuksien mahdollisimman täydellinen kartoittaminen lisättynä omalla mielikuvituksella ja luovuudella.
 
3) Harvinaisempi arvostelukriteeri on se, miltä albumi kuulostaa tämän päivän äänen standardeilla arvioituna.
 
4) Vielä harvinaisempi arvostelukriteeri on se, onko musiikki sinänsä musiikillisesti vaikuttavaa, riippumatta kenties heikommin onnistuneesta aikansa soundimaailmasta tai muiden läpikaupallisten kriteerien täyttymisestä. Musiikillinen sisältö on siis musiikin soitinnusriippumaton, tavallaan abstrakti musiikillisten ideoiden tuottamien mahdollisuuksien runsauden tai niukkuuden sisältö. Totuushan on se, että hyvin harvoissa edes tunnetuimpien bändien progelevyissä on mitään kummempaa musiikillista sisältöä. Parhaiden bändien laulajien ja soittajien (Yes, Genesis etc.) tragedia oli se, että he saivat sisällöttömän materiaalin kuulostamaan hyvältä, mikä onkin brittiläisen musiikin ja muusikkouden perustemppu. Eihän David Bowiellakaan ole kuin yksi kuunneltava kappale per levy -- ja tämä on hyvin tietoinen tuotantopäätös. Faneille* koko roska menee silti läpi.


* Fanius on yksi 1900-luvun erikoisin ja käsittämättömin konstruktio. Fani on mielikuvaorja, suggestio-orga, joka luo fanittamastaan kohteesta fetissin. Fanius palvoo toisen ihmisen egoa jumalana. Sen sijaan että juhlisi ihmisen hyviä puolia ja vahvistaisi ihailemaansa kohdetta, fanius turmelee kohteensa ihailemalla samalla mitalla huonoa ja hyvää. Fanius on tavallaan sodankäynnin kieroun muoto: tuhoaminen palvomalla.  

13.11.2017

USKOON ROMAHTAMINEN

Miksi kirkon nieleminen on aina vakavaan mielenterveyshäiriöön rinnastettavissa oleva henkinen romahtaminen? Koska kirkko on huijausta ja me tiedämme sen. Kirkko ei ole huijausta siksi, että se väittää "jotakin on" (banaaliateismi, joka saattaa olla kirkon itsensä sponsoroimaa operatiivista toimintaa, pelaa juuri tällä harhalla). Kirkko on huijausta siksi, ettei se millään anna meille tarkempaa käsitystä siitä, "mitä on". Epätoivonen ihminen saadaan helposti tunnustamaan, että "jotakin on". Silloin ollaan kirkon kanssa yksimielisiä siitä. Tähän suostuttulen ensimmäiseen vaiheeseen se yksimielisyys jää. Loppu on vallankäyttöä. Kirkko ei opeta yhtään mitään siitä mitä on mystinen kokemus uskon perustana. Ongelma on juuri tämä hölmöläisusko ilman tietoa, kun paljon paljon enemmän sentään voidaan tietää ja kokea, aivan tunnettujen ja tiedossa olevien menetelmien avulla. Kirkko vain ei tarjoa niitä menetelmiä. Ja hyvin tietoisesti ja sitkeästi se kätkee niitä kardinaalin viittaansa. Tavallisen papin tai kirkkoherran, ehkäpä edes piispan, ei tarvitse sitä tietää, mutta tämä on kyllä tietoinen huijaus suhteessa siihen, miten paljon syvemmin ihminen voi nähdä uskon taustalla oleviin mysteereihin. Sanotaan ihan suoraan: on vain olemassa yksi kirkko, iso kirkko, Katolinen kirkko, ja muu on sille alisteista pikkuhuijausta. Katolinen kirkko on iso huijaus: pelkästään uskomalla, ilman mysteereihin perehtymistä, kukaan ihminen ei ikinä valaistu. Jos maailman valaiseminen todella olisi kirkon päämäärä, se ottaisi parhaat välineet käyttöön eikä vain piilottelisi niitä vallanhimoisesti. Opetuksen olisi pakko olla vilpitöntä eikä kieroa.    

12.11.2017

Melkein jo kuulimme musiikin
sieltä missä ei vapaata tahtoa ole,
vain äärettömästi energiaa 

Me kellumme veden varassa
Hallittu hulluus pakottaa laulaaman
kuin olisimme rattoisia simahuulia
Odinin juhlasalissa 
Maailma pysyy vain 
rahalla koossa
niin kuin runoilijoiden
ÿhteisöt kapitalismissa. 

Ja jos se on koulu
sen ainoa oppiaine
on katkeruuden väistely.

Miten olla la(u)mautumatta
timantiksi hiotussa
oikeudenmukaisuuden puutteesta
Ja miten opettaa lapselle
se että tämä maailma nauttii
oikeuden puutetta
Että oikeutta ei ole
eikä sitä voi palauttaa

Maailma on vene joka vuotaa 
jokaisesta saumasta
Että kukaan ei kaipaa
oikeutta, ei pysty itse 
määrittämään sitä
Että ihminen ennemmin
menettää järkensä
kuin ryhtyy jumalaksi

Oikeus on vastenmielinen
koska se on totalista sotaa 
aivopesua vastaan

Tässä pitkänmatkanjuoksussa
perässätulijoita ei joka kierroksella
odotella tasatulla maaliviivalla 
Se olisi jo kuoleman pilkkaamista.
  
Ihmiset hiovat tuntematonta
poskellaan vailla kohtalotoveria.
 
Tämä on varsinainen
kouluaine josta tentit 
pitää läpäistä.
 
Teki paljon virheitä, joista
ei yhtäkään vaihtaisi pois. 
Koska luuli oppineensä. 
 
Mutta se olikin
unohduksen oppikoulu.  
"Kun täältä lähtee, 
ei käyneensä muista."

Helepotti
Jättipotti

Verhot oli taitava sumu
Vaaleanpunaista sokerihattaraa
Hymyilevän hankilökunnan
Hiuskiehkura. Jokainen meistä
Oli yksi hius hänen päässään.
Minä suutelin itsenihumalaan
Ja suutelin itseni verhojen läpi

11.11.2017

Kamera oli pitkään kateissa. Se löytyi eilen kaapista, jota käytämme päivittäin.
Lisää vettä sammuneeseen nuotioon. Siinä koko Kokoomuksen lääkintaito.
vastapuuroutunut universumisoppa

TIETO ON VALTAA JA VAIN VALTAA

Tiedon väittämistä objektiiviseksi pidetään helposti röyhkeänä. Tieto on valtaa ja vain valtaa. Se ei ole mitään muuta kuin valtaa ja vallankäyttöä. Siksi tietoon suhtaudutaan julistamalla sille sota.

Sanotaan "En minä mitään tiedä" kun tarkoitetaan "En halua tappaa sinua nyt heti".

Ilmeisesti jokin sanallinen muotoiluni tässä erehdytti luulemaan, että olin kovasti väittämässä jotakin tiedoksi. Käytössäni sana "tieto" viittasi vain tietoon tällaisen tai tuollaisen tutkimuksen olemassaolosta. Asiat on niin tai näin, sillä jotenkinhan niiden täytyy olla.

Sana "tieto" saa karvat pystyyn eri tavalla kuin sana "ajatus". Tieto iskee egoon ja pystyttää heti kiihkeän aggressiivisen taistelutantereen. Ihmiskunnan tavanomainen tapa suhtautua "tieteellisesti varmistettuun tietoon" on kiistää se heti täydellisesti ja julistaa jyrkkä sotatila kyseisen tiedon tuottanutta sivilisaatiota vastaan.

Tietoon vastataan heti, sotilasbudjetin kaksinkertaistamisella.

Tieto on sivilisaation ase alistamisessa ja kolonisaatiossa, eikä sillä ole muuta merkitystä tässä maailmassa jonka näkemisen saisi Orwellin pissaamaan housuihinsa. Tieto viittaa siihen, että jokin hypoteesi on jotenkin varmistettu. Se on sodanjulistus sellaisenaan: orjuuden tehdas valloitettujen, vieteltyjen, houkuteltujen, tunnustamaan saatujen kansojen varalle. Tieto on suostuttelun, viettelyn ja aseistariisunnan väline. Se on miekkojen seiska.

Pelkkä ilmaan heitetty ajatus perustaa enemmänkin mahdolliseen näkökulmaan: näkökulman avaamiseen. Olen nimenomaan sanomassa, että tieto on nyt tässä tapauksessa hataraa. Mutta ajatuksia se herättää. Toisaalta olemisvastuuta ei voi olla ilman sisäistä tietoa, subjektiivista tietoa, intersubjektiivista tietoa, sanatonta tietoa.



VAMPYYRISONETTI

itse kuningatarkin nyt kumartaa ja suutelee maata sata vuotta täyttäneen yhteisönsä tiukasti ulossulkeman säveltäjän jalkojen juuressa. ihmisen, jolle ei yhtäkään hymyä tai inhimillistä sanaa tai elettä suotu. ihmisen, jota nyt kiitetään, ja jonka jalkoja suudellaan kiihkeästi. ihmisen jota kenties hyödyttää nyt rahallisesti palkita riippuen siitä kuka 80-vuotias suuri tuntematon juuri sillä hetkellä jossakin makaa syöpänsä terminaalivaiheessa. kun tämä piilotettu draama on tiedossa, voidaan kiitosta tietoisesti jakaa ja yhtälailla puolitietoisesti tai tiedottomasti ottaa vastaan järjettömän kohtuuttomuuden mitassa. kun se toisaalla salassa painaa alas elinvoimaisempaa elämää. ja kun aplodit ovat nälkäisen mestauslavan aplodeita taustalla suuri kansannäyttelijä kiertää maita ja mantuja ja vaihtaa todellisuuden tapahtumamerkityksiä. suuri snaipperi napsii omiaan metodisen hulluuden menetelmillä. metodinen hulluus on sitä, että tapahtumien oikea tulkinta on niiden intuitiivisen tulkinnan vastakohta. oikea tulkinta on vain näyttelijän itsensä ja kuningattaren tiedossa. samalla tavalla suuri tuntematon jossakin kärsii kun häntä painaa alas jehovantodistajayhteisönsä eristysrangaistus. toisaalta suosionosoitukset, joiden verisyyden vain kuningatar vampyyrisydämessään tuntee. suuri esirippu ei vielä nouse, mutta sen helmojen välistä jo pilkistään tuonpuoleinen valo. nyt tuo sinisilmäinen romantikko on katolisessa ylenmääräisesti palkitussa kiihkossaan veristen tuntemattomien rituaalien elävä sakastiväline.

TEFLON

Näsäviisauden rakennusaine. Kriitikko, jota karsta naiiviuden muurinpohjalettupannussa kismittää. > jaksamisen kuningas > näsäviisas harmaahapsi

HAL JA KOKOOMAPISTEEN UUSI SIJAINTI

Tämä tieto ei mitenkään helpota solipsistisista pelkotiloista kärsivän elämää. Ihmistä, jolle linnut, radio, räiskyvä nuotio, revontulet, Tarot, tietokoneen prosessorin hidastelu ja liikenteen kohina puhuvat kaikki yhtälailla ymmärrettävää universumin unilähettilään kieltä (sarja ennakkotietoja jotka viiden vuoden päästä tarkasteluna noudattivat 99% tilastollisella tarkkuudella toteutunutta todellisuutta).

Säilyttääkkö järkensä, vai ottaakko vain planeetan voimasuihku kasvoilleen: uskoa planeetta elolliseksi olennoksi, jonka kanssa voi jutella ilmastonmuutosdenialistien uskonhörhöydestä. Sanoa hyvästit terveelle järjelle siinä muodossa kuin me sen joskus tunsimme. Toivottaa tervetulleeksi uusi kokoomapisteen sijainti ja sitä myötä kokonaan uusi loogisen järjen perusta. Vai tämäkö on ihmiskuntaa ohjaavan HAL-tietokoneen hidasta, huomaamatonta hulluksitulemista?  
  
Toisaalta minusta linkitetyn artikkelin perusteella mitään ei voi minkään säilymisestä olettaa. Kuoleman määritelmä on se, että sieltä ei tulla takaisin. Porteilla käymistä ei lasketa, vaikka olisi nuokkunut siellä pidempään kliinisesti kuolleena. Se ei ole vielä suuren esiripun taakse katsomista. Henkilökuntakin, kuin Kristuksen vierellä seisova roomalainen sotilas, on siinä vaiheissa vielä työpisteissään valmiina jatkamaan "maailman menoa", ettei vain vahingossakaan pääsisi syntymään vaikutelma siitä, että Jumala ei olisikaan itse oman elämänsä kristusta hylännyt. Ahdistavin tästä seuraava on ultrasolipsistinen ajatus, että kaikki tässä ja nyt on vain "oman" tietoisuuteni renderöimää. Ja se että en tunne ziljoonasosaa itseäni ympäröivistä ja tulevaisuuteeni vaikuttavista detaljeista johtuu vain siitä etten tunne itseäni. Toisaalta matrixin renderöinti on vain renderöintiä: se näyttää kausaaliselta, mutta ei ole alisteinen kausaalilaille. Tunne itsesi, sanotaan, ja se kaikki on vain itsen muistamista.
Onko sitten rappeutunut ihmisyys
aina parempi kuin tervehenkinen kone?

10.11.2017

Henkilökohtaiset viisitoista sekuntia loistossa ovat takanapäin. Kadunkulmassa jumituin Jan-Erik Enestamin, Hjallis Harkimon ja Helsingin pitkäaikaisimman kerjäläisen väliin. Moikkailimme rennosti toinen toisillemme, kerjäläinen tietysti tottuneimmin. Itsekin nautin vanhuuden iloja, kun katkeruus ja vitutus saavuttavat hetkittäin tason, joka ei ole aivan musertava ja on siksi mahdollistaa pitää teennäinen hymy kasvoilla. Onneksi pää toimi ja keksin vetäistä lompsasta viisikymppisen: "Hei, katsokaas pojat, katsokaas! Tänään on kerjäläisillä palkkapäivä!"

Kadun toisella puolella ambulanssi nouti suurta näyttelijää. Lähdönteko tuli, vaikka juuri piti päästä eläkkeelle. Koko henkilökunta pysähtyi hetkeksi kääntyen hänen puoleensa. Kiitti hyvästä matkasta. Trippasin missä trippasin, kuuluu viimeiset sanat. Ja harvan kotikasvatus tulkitsee totuutta jonka nerokas näyttelijä esittää, aina toisen laskuun. Vain se joka tuntee näyttelijän reitin voi sanoa mitä mikäkin on. Kaikkialla missä suuri näyttelijä kiertää hän näyttelee elämät ja kohtalot eniten maksavalle. 

Kirkottoman ihmisen ruumiinkäsittely tulee olemaan välinpitämätöntä puuhaa. Yhdenkin pullaan tukehtuneen kaverin tuhkat jo unohtuivat johonkin hyllylle, ja hautajaiset jouduttiin vetämään läpi ilman. Vai olikohan niitä hautajaisia edes. Ainakaan mitkään Lev Tolstoin tai Thaimaan kuninkaan hautajaismenot ne eivät olleet. Kultaisessa tuhkauurnassa olisi se, että ei katoaisi.

Hae tästä blogista

"Käymälässä en käynyt, mutta ostin kokoelman runoja. Eikö se ole yksi ja sama?"
- Kejonen

"Minä puhun hyveestä, en itsestäni, ja kun moitin paheita, moitin ennen muuta omiani."
- Seneca

"käymälässä aamuisin kuolemanjälkeistä peliä"
- Krivulin

Blogiarkisto

Tietoja minusta

svenlaakso (at) yahoo.com